tiistai 12. helmikuuta 2013

Markkinoinnin työkalut


Tämän postauksen aiheena on “huonoiten tuntemani Internet-markkinoinnin työkalu”. Pohdin pitkään, mitä Internet-markkinoinnin työkalua tutkisin syvemmin ja mistä kaipaisin itse lisätietoa. Työni kautta olen tutustunut niin hakukoneoptimointiin kuin hakukonemainontaankin ja sähköpostisuoria lähettelen vähintään kerran kuukaudessa - toki aina löytyy viilattavaa ja lueskelen mielelläni aiheesta lisää. Päädyin affiliate- mainontaan sillä konversiota tulen käsittelemään myöhemmässä postauksessa. Myös affiliate -mainonta oli ainakin pintapuolin tuttua mutta päädyin kuitenkin lueskelemaan siitä ja pyrinkin nyt kertomaan mitä on tullut opittua.

Affiliate -mainonta eli kumppanuusmainonta

Affiliate-mainonta on suomeksi kumppanuusmainonta ja nimi sen kertoo - mainontaa tehdään kumppanin avulla. Kumppanuusmainonnassa on kolme osapuolta: yritys joka mainostaa, kumppani ja asiakas. Yritys joka haluaa mainostaa tuotettaan, palkitsee yhtä tai useampaa kumppania, esimerkiksi jokaisesta myynnistä mikä kumppanin sivuilla ollut mainos on generoinut. Kumppanuusmarkkinoinnissa kumppani saa palkkion jokaisesta ennakkoon sovitusta toteutuneesta tuloksesta.
Oma kuva. (jollet huomannut) Miten kumppanuusmainonta toimii.
 
Kumppanuusmainonta on kuin modernisoitu versio bannerimainonnasta. Kumppanuusmainonta voi myös näkyä perinteisenä kuva- tai tekstibannerina. Eroavaisuutena on se, mitkä kriteerit ovat laskutukselle. Perinteisessä bannerimainonnassa yritys maksaa näyttöjen tai klikkien määrän mukaan, koko kampanjan ajan. Kumppanuusmainonnassa maksu on tulospohjaista ja tapahtuu vain kuin tietty tavoite on saavutettu.

Mainoksen ulkomuodosta ei periaatteessa voi selvitä onko kyse perinteisestä display- vai affiliate-mainonnasta. Affiliatemainos voi olla rich media bannermuodossa, video, bannerit kuva, flash- ja HTML -muodossa sekä mobiilibannerimainokset rich mediana ja videona. Eri mainokset näkyy eri kumppanuussivustoilla määritellylle kohderyhmälle. Mitä mainosta näytetään sivuston kävijöille voi perustua joko hakusanoihin tai sivuston sisältöön.

Maksuperusteet

Komissiomaksu voi perustua tietyn käynnin arvokkuuteen, eli eri konversiotoimintojen mukaan. Konversiotoimintoja voi olla pay per click, pay per lead tai pay per sale. Maksumalli määräytyy siis puhtaasti toivotun tuloksen perusteella. Tulos voi käsittää esimerkiksi verkkokaupassa tapahtuvaa ostoa, tiedoston lataus, rekisteröityminen verkkopalveluun, yhteydenottopyyntö, sähköisen uutiskirjeen tilaus tai muuta vastaavaa. Yhden toteutuneen tavoitteen arvo päätetään partnerisuhdetta solmittaessa. Kumppanuusmainonnan provision hinta määräytyy siihen, minkä arvoinen tavoiteltu tulos on – esimerkiksi jos tuotteen myynti tuo yritykselle 100 €, ja kumppanille on luvattu 3 % provision, saa kumppani joka myynnistä 3 €.

Kumppanuusmainonta vaatii taustatutkimusta siitä, missä kannattaa näkyä ja millä viestillä sekä millaisilla tavoittella kannattaa edetä. On olemassa eri yrityksiä jotka kokoaa mainostajat ja kumppanit yhteen, TradeDoubler on yksi näistä.

Muutamat lyhenteet ja selitteet koskien maksumalleja

CPA = Myyntipohjainen maksumalli - hyödyntää partneria virtuaalisena jälleenmyyjänä. Maksu partnerille suoritetaan vain toteutuneesta myynnistä.

CPL - liidikohtainen maksumalli. Myyntiliidin luominen esimerkiksi rekisteröinnin kautta. Soveltuu muun muassa uuden tuotteen lanseerauksessa. Latauskohtainen laskutus - ohjataan kuluttajaa lataamaan tietty asia. Soveltuu erityisesti mobiilikampanjoihin ja asiakasuskollisuuden parantamiseen. 

CPC - klikkipohjaisessa mallissa maksetaan klikeistä, soveltuu kampanjoihin joiden tarkoituksena on lisätä tunnettuutta.

Kumppanuusmainonta on siitä kiitollista, että mainontaa voi muokata esimerkiksi kohderyhmän mukaan. Jos alkuperäinen suunnitelma ei ole tavoittanut oikeata kohderyhmää, ja tavoitteita ei ole saavutettu voi mainontaa muuttaa kuluttajien käyttäytymisen mukaan. Kumppanuusverkostot kuten TradeDoubler mahdollistavat kohdentamisen muun muassa paikkakunnan, IP-osoitteen, selaimen ja
kohderyhmän mielenkiinnon kohteiden mukaan.

Seuranta

Kumppanin sivuilta ohjattua liikennettä seurataan linkkien avulla. Linkkiin on upotettu erityinen koodi, joka johtaa tietyltä kumppanilta yrityksen määrätylle sivulle. Kumppanuusmainonnassa molemmat puolueet hyötyvät. Silloin kun siirtymisestä seuraa tietty teko saa yritys siitä tiedon ja kumppania palkitaan. Url-osoitteessa on kirjattu koodi joiden perusteella saadaan seurattua asiakkaan toimintaa.Mikäli tavoitteeksi on asetettu myynti, ja asiakas siirtyy suoraan varaamaan saa kumppani komission kaupasta. Palkinto tulee yleensä kuukausittain, yrityksen laskunmaksupäivänä.

Esimerkki affiliate mainonnasta

Kuvakaappaus osoitteesta www.blogilista.fi
- Suomen suosituimmat blogit.
Lähdin etsiskelemään, josko löytäisin affiliate -mainontaa blogeista. Affiliate mainontaa hyödyntävät ainakin Suomen suurimmat blogit, joten menin osoitteeseen http://www.blogilista.fi ja katsoin että Rantapallo.fi:ssä kirjoittava Mungolife oli listauksen ylimpänä.

Olen satunnaisesti seurannut Mungolifea ja blogissa on esiintynyt tmainospostauksia laadukkaista tuotteista. Mungolife -kirjoittaja kertookin että hän tekee affiliate -mainontaa: "Osa blogissa näkyvistä mainoksista on toteutettu yhdessä affiliate-kumppanien tai yhteistöiden kautta. Nämä ovat kuitenkin tarkoin valittuja yhteistyökohteita / mainoksia, joihin bloggaajana itse uskon. Näiden mainosten/linkkien ohessa on Commercial-tunniste."


Kuvakaappaus
Mungolife-blogin
mainoksesta
Blogin vasemmassa sivussa oli Yves Rocherin mainos ja kun klikkasin sen auki, näin osoitekentässä TradeDoublerin tunnisteen, joten voin olla varma että kyseinen banneri oli osa affiliate -mainontaa.

Url näytti tältä: http://www.yves-rocher.fi/control/category/~category_id=1301_sales_1?
page_id=1&shopId=AFF&refid=tradedoubler&id=AFC-
tradedoubler&tduid=c9457310ccdb489270388e066822bf7b

En nyt lähde suoranaisesti kommentoimaan mainosta, vaikka banneri ei suoranaisesti kehoteta tekemään mitään sen kummallisempaa. Mainoksessa kerrotaan että "nopeus on valttia -70 %". Vasta klikkaamalla itseni eteenpäin ymmärrän että kyse on myyntipohjaisesta mallista. Mungolife saa kommisiota kun asiakas siirtyy blogista Yves Rocher:in sivuille ja tekee ostoksen ”varaston loppuunmyynnistä”






Loppuun vielä lainaus Mainostajien liiton Klikkaa tästä -kirjasta: “Aktivoituminen klikkauksen kautta on internetin erinomainen lisäarvo, mutta sen ei tulisi kuitenkaan olla bannerimainonnan itseisarvo. Jos kampanjan toimivuutta mitataan pelkästään klikkiprosenteilla, unohdetaan mainonnan perinteiset lainalaisuudet. Klikkaamatonkin mainos tuo näkyvyyttä ja jättää muistijälkiä. Nyrkkisääntönä netissä voidaan pitää, että vain kolmannes käyttäjistä ylipäänsä harkitsee mainoksen klikkaamista.”

3 kommenttia:

  1. Alku oli hyvä ja riittävän yksinkertainen jopa minulle :)

    VastaaPoista
  2. Tässä on menty hieman pidemmälle kuin pyydettiin. Pelkkä kuva olisi varmasti 6-vuotiaalle riittänyt.

    VastaaPoista

Kerro ihmeessä!

Real Time Web Analytics